Valmistuvien juhla

Kun tansanialainen lapsi saa ala-asteen käydyksi, sitä on syytä juhlistaa isosti. Onhan jo ihme, että hän ylipäänsä pysynyt elossa elämänsä ensimmäiset kolmetoista vuotta ja sen lisäksi saanut vielä jotain suurta valmiiksi tänä aikana. Koulutus ei ole itsetäänselvyys Tansaniassa, sillä vain vajaa 70 prosenttia tansanialaisista osaa lukea. Graduation-tilaisuudessa valmistuvat oppilaat puetaan brittilaisittäin neliöhattuun ja kiiltävään kaapuun. Juhlaan kutsutaan aina tärkeitä kunniavieraita, juhlatila on upeasti koristeltu ja suuren juhlan merkiksi tarjolla on ruokaa ja limonadia.

Pääsimme viime viikolla mukaan tällaiseen valmistujaistilaisuuteen, sillä yksi Lähetysseuran kummilapsista sai ala-asteen päättötodistuksen ja tietysti myös meidät kutsuttiin mukaan. Koululta oli ilmoitettu edellisenä päivänä, että juhla alkaa kahdeltatoista. Erinäisten, hyvin afrikkalaishenkisten sattumusten vuoksi ehdimme paikalle vasta hieman kahdentoista jälkeen. Pieni yllätys oli se, että saavuttuamme majoitusparakkiin rakennettuun juhlatilaan, huomasimme olevamme ensimmäisten joukossa paikalla. Musiikki soi tietysti jo korvia vihlovalla volyymilla, mutta muutoin mitään aktiivista toimintaa juhlan aloittamisen eteen ei näyttänyt olevan. Pian myös selvisi, että musiikkivastaavilla oli käynnissä oma soundcheck, sillä biisit vaihtuivat hyvin tiuhaan tahtiin ja mikrofonilla yritettiin saada ääni kuulumaan vielä musiikin päälle. Lisäsi melko hurjassa lämpötilassa muovituoleilla istuessa alkoi olla tukalan kuumat oltavat. Juhla ei kaikista toiveistani huolimatta alkanut ennen kuin paikalle odotetut kunniavieraat saapuivat vihdoin lähes kahden tunnin odotuksen jälkeen.

Juhlan aluksi eri luokat kävivät esittämässä omat ohjelmanumeronsa samaan tapaan kuin suomalaisessa kevätjuhlassakin on tapana. Muutamien tanssi- ja laulunumeroiden jälkeen oli luvassa liikuntaryhmän akrobatiaesitys ja partiolaisten esitys. Liikuntaryhmäläiset tekivät laattalattialla näyttäviä permantosarjoja kärrynpyörineen ja voltteineen. Onneksi vahinkoja ei sattunut, sillä lattialla ei tietenkään ollut minkäänlaista patjaa. Partiolaisilla sen sijaan oli suorastaan järkyttävä sotilasesitys, jossa kovaäänisin poikalapsi huusi purjeet lepattaen ohjeita muille. Komennot oli lainattu armeijan sulkeisista, mutta kuri tuntui olevan armeijaakin kovempi. Partiolaiset marssivat pois lavalta pitäen käsissään mielikuvituspyssyjä. Tansanialainen partioharrastus on melko kaukana siitä, mitä me pidämme partiona! Juhlan päättivät koulun rehtorin, koulun omistajan ja pääkunniavieraan puheet. Itse olisin ehkä sijoittanut puheet mieluiten juhlan alkupuolelle, jolloin juhlavieraat olivat vielä suhteellisen hyvissä voimissa. Loppuun jätetyt puheet saivat osan yleisöstä poistumaan ja toiset jutustelemaan vierustovereiden kanssa.

Eniten ihmetystä herätti se, että juhlatilan lava oli varattu kunniavieraille. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että kaikki esitykset suunnattiin heille, jolloin esiintyjät olivat aina selkä yleisöön päin. Onneksi sentään valmistuvat istuivat vinottain, joten he näkivät esitykset sivusta ja saivat toivottavasti jotakin irti omasta juhlastaan. Vaikka esityksistä ei huonon näkyvyyden vuoksi jäänyt paljon käteen, oli huolehdittu siitä, että kaikki taatusti kuulevat hyvin. Tansaniassa äänentoistolaittessa on vain yksi asento: nupit kaakossa, jos laitteet toimivat!  Vain harvoin laitteet ovat täysin kunnossa, joten pääsääntöisesti äänenlaatu on äärimmäisen huono, mitä tietysti kompensoidaan sillä, että väännetään lisää volyymia. Vaikka tällaiset asiat turhauttavat meitä eurooppalaisia täällä aika ajoin, on syytä muistaa, että tansanialaisten tapa juhlia on kaikessa erilaisuudessaan aivan yhtä arvokas ja oikea kuin meidän eurooppalaistenkin. Jotenkin suomalaisille tuttu pönöttäminen ei oikein kuulu tänne. 

Kun juhlallisuudet oli vihdoin saatu päätökseen, tarjottiin kaikille juhlavieraille tansanialainen juhla-ateria. Tarjolla oli valkoista riisiä, maustettua riisiä eli pilauta, lihaa, kasviksia, papuja, chilikastiketta eli pili piliä sekä tietysti limonadia. Ruokailu suoritettiin käsin, kuinkas muutenkaan. Tällä kertaa edes epämääräiset lihakikkareet eivät päässeet yllättämään niin pahasti kuin pili pili. Chilikastikkeessa oli niin paljon potkua, että viimeisetkin nesteet, jota kehossa vielä oli neljän tunnin istumisen jälkeen, puskivat ulos tuskaisena hikenä. Ensimmäistä kertaa täällä ollessamme pääsi käymään niin, että minulle iski nestehukka ja olo oli illalla sen mukainen.

Valmistuvalle on tapana antaa lahjaksi paperista tehty lei