Maalla on mukavaa

Minulla oli tänään pitkä päivä, samoin Tuomaksella. Tuomas lähti eilen Mikon kanssa kokoukseen Ukerewen saarelle ja palasi tänään. Itse lähdin tänään heti aamulla Pian, Hannan ja erään maman kanssa viemään yhtä kummilasta autolla kouluun noin 160 kilometrin päähän Mwaduihin. Yritimme toteuttaa tämän reissun jo maanantaina, mutta suunnitelmat kariutuivat, kun kouluun saattelemamme oppilas sairastui kesken matkan. Reissu siirtyi siis tälle päivälle. Tänään onnistuimmekin matkassamme, joten kummilapsi jäi nyt aloittelemaan opintoja hänelle uudessa sisäoppilaitoksessa. Koulun rehtori esitteli samalla meille koulua. Minua ihastuttivat eniten koululle kuuluvat, kaikessa rauhassa ympäriinsä käyskentelevät vuohet, erityisesti todella suloiset pikkukilit. Aloin jo suunnitella, kuinka minun luokassani voisi olla luokkakili, joka olisi sekä minun että oppilaiden lellikki. Kaikkien mielestä olisi varmasti ihanaa paijata sitä pitkin päivää! Kuinka söpöä se olisi. Harmi, että parhaat suunnitelmat ovat aina hankalimmin toteutettavissa – luokkakili taitaa monestakin syystä jäädä haaveeksi. Olen tosin suunnitellut täällä ottavani meille kotiinkin vaikka mitä eläimiä. Kummallista, miten ihminen voikin yhtäkkiä muuttua näin suureksi eläinten ystäväksi. Ehkä se johtuu siitä, että täällä eläimiä näkyy joka paikassa, ja niiden seuraan tottuu väkisin.

Tytöt pyykkäämässä

Koulun keittiö

Jätettyämme tytön tutustumaan uuteen kouluun lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, koska Mwadui ei ole mikään metropoli. Yhdessä paikassa joku olisi suostunut valmistamaan meille riisiä ja papuja, mutta jatkoimme kuitenkin matkaamme. Lopulta löysimme erään paikallisen baarin yhteydessä sijaitsevan keittiön, jossa oli ranskanperunoita tarjolla. Tilasin chipsi mayain, se on aina varma valinta. Baarissa oli asiakkaana muutama mies, jotka halusivat kovasti viritellä keskustelua meidän kanssamme. Lähtiessämme minulle tarjottiin vielä mahdollisuutta päästä yhden heistä vaimoksi. Jätin väliin, vaikka siitä hyvästä hän olisi kuulemma lahjoittanut kokonaisen kasan lehmiä.

Kotimatkalla seurailin auton ikkunasta tien varsilla näkyviä savimajoja sekä lehmä- ja vuohilaumoja, onnistuinpa bongaamaan aasejakin. Eläinten lähettyvillä näkyi pieniä lapsia keppi kädessä paimenessa. Matka taittui lupaavaa vauhtia, mutta yhtäkkiä auton rengas puhkesi. Ei muuta kuin auto tien sivuun ja renkaanvaihtohommiin. Ympärille kerääntyi parikymmentä ihmistä tarkkailemaan tilannetta. Valkoiset mamat vaihtavat rengasta, tämä on pakko nähdä! Yhtä nuorta poikaa lukuunottamatta kukaan isännistä ei tarjoutunut auttamaan, vaan he valitsivat mieluummin sivusta seuraamisen. Välillä uteliaimpia lapsia oli pakko pyytää siirtymään hieman kauemmas. Hanna ja Pia suorittivat esimerkillisesti renkaanvaihdon, vaikka tunkin kanssa olikin hieman hankaluuksia. Lähetystyöntekijän on osattava monenlaista, jotta ei joudu pulaan liikkuessaan ympäriinsä. Rengasrikko on hyvä esimerkki tilanteesta, joka on hyvä kyetä tarvittaessa hoitelemaan vaikka yksin. Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa, ja ehdimme kotiin hiukan ennen pimeän tuloa.

Harjoittelumme lähestyy loppuaan. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti! Huomenna aamulla saamme tänne ystäviä Suomesta, he viipyvät viikon verran. Viimeisellä viikolla käymme kahdestaan Sansibarilla, ja sitten lähdemmekin jo kotiin. Kotiinpaluu tuntuu samaan aikaan mukavalta ja haikealta. Onneksi saamme ennen sitä kuitenkin vielä nauttia Tansaniasta kokonaiset kaksi viikkoa.