Kylä keskellä kukkuloita

Mwanza on pinnanmuotojensa puolesta erikoista aluetta, sillä kaupunkia ympäröivät vaikuttavat kukkulat. Suuri osa kaupunkilaisista asuu kukkuloilla, vaikka kaukaa katsottuna voisi ajatella, että se ei välttämättä ole kaikkein käytännöllisintä asuinaluetta. Haastavan maaston keskeltä löytyy kuitenkin lukematon määrä monenlaisia asumuksia, aina hienoista taloista hyvinkin vaatimattomiin majoihin. Joitakin taloja katsoessa täytyy pohtia, miten ne on ylipäätään saatu rakennettua keskelle rinnettä, ja kuinka ne eivät sorru. Asemakaavasta ei varsinaisesti voi puhua: asuntoja on vieri vieressä, missä sattuu. Talojen välissä kulkee kapeita polkuja, joita pitkin patikoidaan talolta toiselle. Autollakin voi päästä joihinkin kukkuloiden kyliin, mutta osa niistä on maastonsa vuoksi autoilun ulottumattomissa.

Vierailin tänään Jive Kuussa, joka on yksi kukkuloilla sijaitsevista kylistä. Kylällä on oma, hieno kirkko, jossa osallistuimme jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksen toimittivat seurakunnan pastori ja evankelista, ja saarnaamisesta huolehti vieraileva evankelista. Afrikkalaisessa jumalanpalveluksessa on piirteitä, jotka tekevät siitä suomalaiselle unohtumattoman kokemuksen. Näitä piirteitä erittelin mielessäni istuessani täpötäydessä kirkossa penkin virkaa tekevässä muovituolissa. Voisi sanoa, että kokonaisuutta leimaa täysillä tekemisen asenne. Musiikkia on paljon, ja se on pääsääntöisesti moniäänistä laulua ilman säestystä. Tottumuksistamme poiketen jumalanpalvelukseen kuuluu täällä tyypillisesti myös kiinteä kontakti toimittavan henkilökunnan ja yleisön välillä. Seurakunta osallistuu kymmeniä kertoja messun aikana tokaisemalla kuorossa reippaalla äänellä ”amen”. Kun lauletaan, kaikki laulavat, ja usein myös taputetaan käsiä. Jos kirkossa on joku ensikertalainen, häntä pyydetään esittelemään itsensä, minkä jälkeen hänet toivotetaan henkilökohtaisesti tervetulleeksi.
 
”Bwana Yesu asifiwe” on lausahdus, jolla kristityt tervehtivät usein toisiaan kirkon ulkopuolellakin. Jumalanpalveluksen aikana tuon lauseen kuulee lukemattomia kertoja, milloin kenenkin puhujan suusta. Tämänkertaisella pastorilla oli aivan erityisen lennokas tyyli, ja hänen vuorovaikutuksensa seurakunnan kanssa toi paikoin mieleen rock-konsertin:
 
Pastori: Bwana Yesu asifiwe!
Seurakunta: Amen.
Pastori: Bwana Yesu asifiwe!!
Seurakunta: Amen!!
Pastori: Bwana Yesu asifiwe!!!
Seurakunta: Amen!!!

Piispan rouva lähti mukaamme vierailemaan Jive Kuuhun, ja kuten vierailijoita aina, myös häntä pyydettiin sopivassa kohtaa jumalanpalvelusta sanomaan muutama sana. Kun pappi kutsui rouvan eturivistä seurakunnan eteen, ihmiset alkoivat laulaa. Ihmettelin, mikä virsi nyt tulee, mutta kysymyksessä olikin kunnioittava laulu, jolla tervehditään puhujaa ja toivotetaan hänet tervetulleeksi. ”Huyu mama”, tuo rouva, toisteli seurakunta laulaen ja käsiään taputtaen. Kun rouva pääsi eteen, hän puhui lyhyesti ja aloitti sitten muitta mutkitta laulun. Yksi kerrassaan ihastuttava piirre täkäläisessä jumalanpalveluselämässä ovat erilaiset vuorolaulut: joku alkaa laulaa tutun melodian pohjalta ja tietyissä osuuksissa kaikki tulevat mukaan toistaen esilaulajan sanoja. Soolo- ja tutti-osuudet vuorottelevat, ja esilaulaja voi myös improvisoida. Olen joka kerta yhtä hämmästynyt siitä, miten ex tempore tällainen laulu polkaistaan käyntiin. Yleisö tulee toisaalta aivan yhtä mutkattomasti siihen mukaan omalla vuorollaan.

Kun päästiin kolehtiin, alkoi taas tapahtua. Rahan lisäksi afrikkalaiseen kolehtiin voidaan tuoda vihanneksia, jauhoja, eläimiä, melkeinpä mitä vain. Tällä kertaa eräs ryhmä seurakuntalaisia oli hankkinut yhdessä suuren lahjan kirkolleen, ja he halusivat antaa sen juhlavin menoin. Niinpä he tulivat lahjansa kanssa kulkueena ovesta alttarille. Mukana oli säkillinen maissijauhoja, vihanneksia, kangas, useita kanoja sekä vuohi. Kun kulkue pääsi alttarille, pappi siunasi kolehdin. Ainoa ongelma vain oli se, että kolehtiin tuotu vuohi protestoi ankarasti. Se ei piitannut tulla siunatuksi, vaan karkaili ympäriinsä niin paljon kuin sen köysi vain antoi liikkumavaraa määkien jatkuvasti kovaan ääneen. Kun kukkokin vielä innostui kiekumaan alttarilla, oli tunnelma kohdallaan, eikä papin puheesta tahtonut saada selvää. Itseäni nauratti tämä eläinten karnevaali hirveästi, enkä tietenkään onnistunut pitämään naamaa peruslukemilla. Paikallisten mielestä alttarilla elämöivissä luontokappaleissa ei ole mitään kummallista, ne ovat lähes jokasunnuntainen näky. Olin saada kapinoivan vuohen syliini eturiviin, kun seurakuntatyöntekijä koetti ohjailla poukkoilevaa eläintä ulos siunaamisen jälkeen.

Pastori, evankelistat ja kolehti

Kirkonmenojen jälkeen kolehtiin tuodut tavarat huutokaupattiin. Kun vaikkapa kana huudetaan huutokaupassa huomattavasti ostohintaansa korkeammalla summalla, saadaan kolehtiin moninkertainen tuotto lahjan arvoon nähden. Mekin huusimme säkillisen maissijauhoja. Lahjoitukset ovat seurakunnalle elinehto, sillä kirkollisveroa ei ole. Rahat menevät hyvin konkreettisiin asioihin: tällä kertaa kolehdilla kerättiin kirkoon uutta lattiaa. Kolehtituotolla maksetaan myös työntekijöiden palkat.

Huutokaupan päätyttyä kävimme vielä kiipeämässä ylös kukkulan laelle. Näköalat olivat sanoinkuvaamattomat, ja minua harmitti, ettei mukanani ollut kuin kännykän kamera. Ennen kotimatkaa meille tarjottiin vielä teetä ja leipää kirkon vieressä sijaitsevassa pappilassa. Sen jälkeen lähdimme huristamaan maltillista vauhtia erittäin kuoppaista tietä takaisin alas kohti keskustaa.