lauantai 3. elokuuta 2013

Välipysäkki

Terveiset Dar es salaamista, rauhan satamasta. Saavuimme tänne aikaisin eilen aamulla. Lentomme oli perillä klo 2.45 ja viisumikuvioiden sekä puolen tunnin ajomatkan jälkeen pääsimme perille Onnela Guesthouseen noin aamuviideltä. Päivä kului suurelta osin levätessä, mutta ehdimme myös tutustua Tansanian henkisen pääkaupungin (virallinen pääkaupunki on Dodoma) maisemiin. Guesthouse on aidattu, vartioitu alue, jolta löytyy vierastaloja, uima-allas, televisiohuone ja tenniskenttä. Onnela on alun perin suomalaisten perustama majapaikka, mistä syystä täältä löytyvät esimerkiksi Ilves- ja Karhu-nimiset huoneistot. Suuri yllätys oli, kun törmäsimme paikalliseen Suomi-kouluun parinkymmenen metrin päässä omasta huoneestamme! Kansankynttilöinä tietysti innostuimme ja yritimme tihrustaa ikkunoista sisälle luokkahuoneeseen. Luokka oli tyhjä, mutta seiniltä löytyi suomenkielistä opetusmateriaalia ja suomalaisten oppilaiden tuotoksia. Guesthousen henkilökunta tiesi kertoa, että suomalainen ryhmä oppilaita kokoontuu opettajan johdolla säännöllisesti sinne pitämään Suomi-koulua. Ymmärsimme, että koulu on säännöllistä, mutta ei jokapäiväistä. Oppilaat siis todennäköisesti käyvät normaalit päivät tavallista paikallista koulua ja Suomi-koulu on kerhon tyyppinen lisä heidän opintoihinsa. Tämä lisä on kuitenkin oleellinen, koska ulkomailla asuessa äidinkielen taitoja on tärkeä pitää yllä.

Kävimme katsastamassa läheistä ostoskeskusta, joka oli tyyliltään länsimaalainen, mutta silti kaukana suomalaisista ostoskeskuksista. Sieltä kuitenkin löytyi vaatekauppoja, apteekki, lastentarvikeliike, lelukauppa, hammaslääkärin vastaanotto, rahanvaihtopiste, supermarket sekä monia ravintoloita. Asettuessamme ostoskeskuksen keskellä oleviin ravintolapöytiin koimme yllätyksen, kun kaikkien ympärillä olevien ravintoloiden tarjoilijat toimittivat ruokalistat eteemme. Saimme siis valita syötävämme noin seitsemästä listasta. Lopulta valitsimme yhden, ja muut tarjoilijat kävivät pettyneinä hakemassa ylimääräiset listat pois. Onnellinen voittaja otti tilauksemme ja ohjasi vielä istumaan lähemmäs ravintolaa, koska juuri silloin alkoi sataa. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja ruoka hyvää.

Tässä aamulla ehdimme bongata muutaman apinan keikkumassa guesthousen katolla! Harmi, ettemme ehtineet ottaa niistä kuvaa. Kohta lähdemme taas lentokentälle ja sieltä pohjoiseen, Mwanzaan. Lento kestää parisen tuntia, minkä jälkeen olemme perillä määränpäässämme.


Dar es salaamin Suomi-koulun postilaatikko

Guesthousen maisemia

Johanneksenleipäpuu, jonka hedelmiä voi käyttää rytmisoittimina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti