”Bwana Yesu asifiwe!”

… eli ”Herra Jeesus olkoon ylistetty!” on tervehdys, jolla jumalanpalvelusta tomittava evankelista tai pappi aloittaa Tansaniassa puheenvuoronsa. Siten myös seurakuntalaiset tervehtivät toisiaan ennen jumalanpalveluksen alkua. Tähän on tapana vastata lyhyesti ”amen”, ja melko komealta vastaus kuulostaakin koko seurakunnan lausumana.

Eilen aamulla noin kuuden aikaan starttasimme kohti Chifunfun kylää, joka sijaisee noin viidenkymmenen kilometrin päässä Mwanzasta. Minulle tarjoutui tilaisuus päästä seuraamaan pienen kylän jumalanpalveluselämää Katri-papin opastuksella. Matka pois kaupungista alkoi lauttamatkalla yli Mwanzan lahden. Järvimaisema oli auringon noustessa niin häkellyttävä näky, että valokuvatkin jäivät ottamatta. Vierailu lahden toiselle puolelle näytti Tansanian minulle täysin uudessa valossa. Lautasta ulos ajettaessa edessä aukeaa punainen hiekkatie, jonka kunto on näin kuivaan aikaan täkäläisittäin erinomainen, mutta suomalaisen näkökulmasta kaikkea muuta. Asumukset tien varsilla ovat varsin alkeellisia ja perheiden suurin omaisuus, kanat ja kilit, juoksentelevat pihoilla. Hyvin tavallista on myöskin se, että pojat ja nuoret miehet paimentavat lehmiä pois tieltä auton lähestyessä.

Vajaan kolmen tunnin automatkan jälkeen olimme Chifunfussa ja pääsimme aloittamaan jumalanpalvelusta vain puolisen tuntia myöhässä. Matkalla oli pysähdytty useaan oteesseen osin suunnitellusti ja osin saamiemme uusien ohjeiden vuoksi. Matkustajien määrä oli yhtäkkiä tuplaantunut ja mukaan oli lastattu iso riisisäkki. Perille päästiin varsin onnellisesti ja hyvin mielin, vaikka takaosastolla taisi riisisäkin kanssa olla hieman ahdasta.

Jumalanpalvelus ei tarvitse Tansaniassa ylellisiä puitteita, vaan se voidaan hyvin järjestää pressuista tehtyjen katosten alla lankkupenkeillä istuen. Useissa kylissä ei ole minkäänlaista kirkkorakennusta, vaan jumalanpalvelus toimitetaan esimerkiksi suuren puun alla. Sain kunniavieraana selkänojallisen tuolin, vaikka osa seurakuntalaisista istui rakenteilla olevan kirkon seinustoilla. Ennen jumalanpalveluksen alkua pressukatosten reunukset koristeltiin erilaisilla virkatuilla poppanoilla ja kattoon nostettiin vaaleanpunainen jo heliuminsa menettänyt foliopallo, johon oli painettu varsin kristillinen sanoma ”I love you”.

Useat seurakuntalaiset tulivat tervehtimään minua saapuessaan kirkkoon ja harmittamaan jäi se, että en osannut kunnolla vastata heidän ystävällisiin tervehdyksiinsä yhteisen kielen puuttuessa. Tunsin oloni kuitenkin hyvin tervetulleeksi. Valkoinen vieras on harvinainen näky kylän jumalanpalveluksessa, joten erityisesti lapset tarkkailivat minua tiiviisti.

Myöskään kirkonkelloja ei tarvita, sillä tansanialainen jumalanpalvelus alkaa, kun riittävästi väkeä on paikalla. Jos joku sattuu myöhästymään, voidaan puhe hyvin keskeyttää siksi aikaa, että myöhästyjä toivotetaan tervetulleeksi. Ei ole ollenkaan tavatonta, että jumalanpalveluksen aikana hoidetaan imetys ja vaipanvaihto omalla paikalla istuen ja kristillisesti vastuuta jakaen vauvasta huolehtivat myös ympärillä olevat naiset kukin vuorollaan. Jumalanpalveluksen kulku on pitkälti samanlainen kuin Suomessa, joskin osat ovat ehkä hieman eri järjestyksessä ja kesken messua voidaan muistuttaa seurakuntalaisia erilaisista käytännön asioista. Tällä kertaa johtava evankelista halusi painottaa, että oman seurakunnan työntekijöistä pitäisi huolehtia paremmin. Tyypillisesti evankelistan palkka ei pienissä kylissä riitä perheen elättämiseen. Hänelle kuukausittain kerättävään kolehtiin on siis syytä saada rahaa ja elintarvikkeita seurakunnalta, jotta hän pystyy jatkamaan työtään.

Toisin kuin Suomessa, täällä yksi kirkon työntekijäryhmä ovat nämä edellä mainitut evankelistat. Heidän lisäkseen seurakunnissa työskentelee pappeja, diakoneja ja seurakuntatyöntekijöitä, jotka hoitavat sekalaisia seurakuntatöitä. Ainoastaan papilla on oikeus kastaa, jakaa ehtoollista ja vihkiä. Hiippakunnissa on lisäksi esimerkiksi perhe-, lapsi- ja nuorisotyöhön erikoistuneita työntekijöitä. Kaiken kaikkiaan useimmat seurakunnat pyörittävät toimintaansa kuitenkin melko pienellä miehityksellä.

Katungurun seurakunta, johon Chifunfun saarnapaikka kuuluu, sai eilisessä jumalanpalveluksessa yli kaksikymmentä uutta jäsentä, kun sekä lapsia että aikuisia oli tullut kasteelle. Niin lapset kuin aikuisetkin saavat valita kasteen yhteydessä itselleen uuden nimen. Ehtipä eräs seurakuntalainen jo uuden nimensä unohtaakin jumalanpalveluksen aikana.

Mungu eli Jumala ja Yesu eli Jeesus olivat lähes ainoat sanat, jotka ymmärsin rukouksista ja virsistä. Lainaksi saamani swahilinkielinen virsikirja kuitenkin helpotti toimituksen seuraamista, sillä messukaava löytyi siitä. Myös virren veisuuseen oli mukava osallistua. Suomessa lauluun osallistuvat kanttorin ja papin lisäksi muutamat takarivin eläköityneet kansakoulunopettajat. Tansaniassa koko seurakunta laulaa täysin palkein ja - mikä parasta -  vieläpä moniäänisesti. Urkuja ei tullut yhtään ikävä!

Kun kolmetuntinen jumalanpalvelus oli ohi, oli vuorossa raha-asioiden järjestäminen. Kirkkoa muuraamaan tulossa olevalle fundille eli työmiehelle oli luvattu palkkio, joka pitäisi nyt saada kasaan. Afrikkalaiseen tapaan asia hoidettiin hyvissä ajoin, eli päivää ennen fundin saapumista. Puolen tunnin neuvottelujen tuloksena suurin osa potista saatiin kasaan ihmisten kaivaessa ryppyisiä seteleitä kengistään. Lisäksi eräs rouva lupasi huolehtia fundin ruokahuollosta. Viimeisenä yhteisenä ohjelmanumerona oli huutokauppa kirkon edessä. Tällä kertaa kolehtiin oli tuotu puutarhan parhaat tomaatit ja huutokauppaamalla tämä lahja saatiin helpommin säilytettävään muotoon, rahaksi.

Kotiinlähdön aika koitti vasta, kun kastetodistukset oli kirjoitettu ja vieraanvaraisten seurakuntalaisten tarjoama ateria nautittu. Kuten aamuisella kirkkomatkallakin, yllätyspysähdyksiä tuli pari suunniteltujen lisäksi. Tällä kertaa oli kuitenkin onnea, sillä olimme rannassa sopivaan aikaan ja pääsimme ajamaan suoraan lautalle. Lautan lastaaminen on täällä oma ohjelmanumeronsa ja liikenteenohjaajia on vähintäänkin kolme liikaa. Meteli on hurja ja ohjeet osin ristiriitaisia. Uskomatonta kyllä, autot saadaan pakattua niin tiiviisti, että välit voidaan mitata millimetreinä. Illan pimetessä saavuimme takaisin Mwanzaan. Kolmetoistatuntinen kirkkoretki toi mieleen tutun joululaulun, jossa kello löi jo viisi, kun Juhani ja Liisi lähtivät matkaan.