Asante!

Huomenna lähdemme viimeiseksi viikoksi Sansibarille, ja jos kaikki menee hyvin, viikon päästä tähän aikaan olemme jo kotona. Näin se yhdeksän viikkoa Mwanzassa vierähti, yhdessä silmänräpäyksessä. Lähteminen tuntuu todella haikealta, kun olemme saaneet nähdä niin paljon ja tutustua niin moniin ihmisiin ja paikkoihin. Tämä kokemus ei unohdu koskaan, ainakaan ennen totaalista dementoitumista. Olemme kiitollisia siitä, että saimme tilaisuuden lähteä harjoitteluun. Iloitsemme myös siitä, että olemme voineet jakaa tämän kokemuksen kahdestaan. Tätä voimme muistella vielä vuosienkin päästä.

Tulemmeko koskaan takaisin? Emme tiedä. Toivomme joka tapauksessa, että tämä ei ole viimeinen matkamme Afrikkaan. Eräs suomikoululainen kertoi toivovansa ovea, josta kävelemällä olisi heti Suomessa ja takaisin kävelemällä taas Tansaniassa. Sen oven avulla välimatka kutistuisi olemattomaksi. Tänään jaamme erityisen vahvasti hänen ajatuksensa. Suomikoululaiset ovat opettaneet meille vähintään yhtä paljon kuin me heille. 

Kiitämme lämpimästi Lähetysseuraa, paikallista hiippakuntaa ja kaikkia Mwanzan lähettejä perheineen. Teitä tulee ikävä. Olemme saaneet nauttia suuresta vieraanvaraisuudesta ja päässeet mukaan paikkoihin, joiden kaltaisia emme olisi nähneet missään muualla. Kohtaamiset joidenkin ihmisten kanssa ovat olleet niin mieleenpainuvia, että emme usko unohtavamme niitä ikinä. Kiitämme kaikesta oppimastamme. Oman kiitoksensa ansaitsevat omat työnantajamme Suomessa, sillä he ovat osaltaan mahdollistaneet lähtömme. Emme osaa kuvitella meille sopivampaa tapaa toteuttaa häämatkaa kuin tämä. Asante sana! 

Sanna ja Tuomas

Maisemaa läheiseltä kukkulalta

Yksi kukkulan taloista