Paratiisisaarella

Reissumme huipentuu häämatkaan Sansibarilla. Sansibar on joukko Tansanialle kuuluvia saaria, joita ympäröi Intian valtameri. Me olemme pääsaarella, jota kutsutaan yleisesti Sansibariksi, muita isoja saaria ovat Pemba ja Mafia. Suurin osa Sansibarin asukkaista on afrikkalaisia, mutta saarella asuu myös arabeja. Pääelinkeinot ovat mausteet ja turismi. Saaren väestöstä noin 90 prosenttia on muslimeita, noin seitsemän prosenttia kristittyjä ja kolme prosenttia hindulaisia. Islam näkyykin saaren kulttuurissa voimakkaasti.

Ensimmäiset kaksi päivää vietimme Stone Townissa, Sansibarin kaupungissa. Stone Town on historiallinen ja kaunis kaupunki, josta löytyy paljon katseltavaa ja ostettavaa. Rakennuskantaa leimaa arabien arkkitehtuuri, joten rakennukset ovat koristeellisia. Vanha kaupunki onkin Unescon maailmanperintökohde. Nähtävyyksistä kävimme katsastamassa anglikaanisen katedraalin, vanhan orjatorin ja orjakatakombit. Arabivallan aikana Sansibarille tuotiin orjia Itä-Afrikasta. Sansibar oli vuosikymmenien ajan merkittävä orjakaupan keskus. Osa orjista asui saarella, osa myytiin eteenpäin. Orjakauppa alkoi 1600-luvulla ja päättyi vuonna 1897, jolloin koko saari siirtyi englantilaisten haltuun. Katakombien näkeminen teki meille konkreettiseksi sen, mitä saarella on orjuuden aikoina tapahtunut. Suuret määrät ihmisiä ahdettiin kohtuuttoman pieneen tilaan maan alle odottamaan seuraavaa kauppapäivää, jona heidät myytiin eteenpäin eniten tarjoaville. Kauppapaikalla orjia piiskattiin, ja mikäli orja ei itkenyt, hänestä saatiin parempi hinta. Kun tohtori Livingstone saapui Sansibarille, hän kauhistui orjakaupasta ja alkoi selvittää mahdollisuuksia sen lopettamiseksi.

Stone Townista löytyy kahviloita länsimaalaisten makuun

Keskiviikkona jatkoimme matkaa Stone Townista ylös saaren pohjoisosaan, Nungwin kylään. Ajaessamme tuikitavallisen afrikkalaisen kylän läpi ihmettelimme, voiko täällä todella olla jokin hotelli jossain. Yhtäkkiä tulimme Hiltonin porteille. On absurdia ajatella, että Hiltonin ja kylän erottaa ainoastaan aita, ja silti nämä kaksi paikkaa ovat yhtä kaukana toisistaan kuin Jupiter ja Venus. Olemme saaneet nauttia todellisesta luksuskohtelusta ja viettää hyvin perinteistä häämatkaa. Afrikkalainen vieraanvaraisuus näkyy  täälläkin: koska hotellin henkilökunta tiesi häämatkastamme, he tarjosivat meille tervetuliaisiksi hedelmiä ja kakkua. Aikamme onkin kulunut melko pitkälti syömiseen ja auringon ottamiseen. On mukavaa tehdä kaikkien syvien kokemusten jälkeen jotakin ihan erilaista ja nauttia ennen kotiinpaluuta muutama päivä ihan vain olemisesta.

Jotakin on kuitenkin toisin kuin ennen. Huomaan jatkuvasti miettiväni, mitä muut hotellin asiakkaat tietävät ”oikeasta” Afrikasta? Tuokin minihameessa kävelevä tyttö, onko hän koskaan käynyt lentokentän, taksin ja hotellin ulkopuolella? Se oikea Afrikka ei asu täällä Hiltonissa, vaan se on tuolla kylissä ja kaupungeissa, keskellä elämää. Toisaalta nautimme tietysti valtavasti rennosta olemisesta ja hotellin henkilökunnan passaamisesta, toisaalta mietimme, mitä ulkopuolella olevan kylän asukkaat tekevät. Kun saan eteeni pihviannoksen, toinen puoli minusta on erittäin tyytyväinen. Samaan aikaan toinen puoli leikittelee sillä ajatuksella, että tilaisi ugalia ja papuja ja söisi ne henkilökunnan kauhuksi sormin. Ärsyynnymme tahtomattamme, kun rannalla vastaan tulevat paikalliset huutelevat ”jambo”. Se on eräänlainen turistitervehdys, jota emme ole kuulleet käytettävän Mwanzassa kertaakaan. Vastaamme heille muilla swahilinkielisillä tervehdyksillä, mistä seuraa valtavasti ihmettelyä. He hokevat ”hakuna matata”, ja me yhtä ponnekkaasti ”hamna shida”, mikä hämmästyttää heitä. Juttelimme erään hotellin henkilökuntaan kuuluvan pojan kanssa tästä turistisanastosta. Hän kertoi, että ”jambo” ja ”hakuna matata” ovat kovassa käytössä siksi, että turistien on helppo oppia ne. Totesin, että Leijonakuningas-elokuva on ainakin edesauttanut sitä, että jokainen turisti osaa jo valmiiksi sanoa ”ei huolia”. Hän kertoi, että kyseinen ilmaisu on muutenkin enemmän Kenian swahilia, ei niinkään Tansanian. Tästä syystä sitä ei Tansaniassa kuule muualla kuin turistikohteissa. Olen pohtinut, mikä jambottelussa nyt yhtäkkiä ärsyttää. Viime talven kielikurssilla takerruin helpottuneena samaan sanaan, kun opettaja kertoi, että sitäkin voi käyttää, vaikka se onkin melko turistityylinen ilmaisu. Ajattelin, että ”huh, edes yksi helposti opittava tervehdys”. Samoin ajattelin, että ”hakuna matata” kuuluu varmaankin mwanzalaisten arkisanastoon. Kyllä ajatukset voivatkin muuttua muutamissa viikoissa. Erään minua viisaamman sanat pitävät paikkansa: Afrikan jälkeen elämä ei ole enää aivan entisensä.

Hotellin tervetulokeksi, "the Cookie"

Hotellin ohjatun askartelutuokion tulos